Kerran olen ajanut jäniksen yli, ja oli ihan siinä ja tässä, etten antanut sille suusta suuhun tekohengitystä. Pysähdyin katsomaan, miten kävi, nousin autosta ja koetin saada selville, oliko jänis vielä elossa. Turkki oli aivan veretön ja ehjän näköinen, niin että ajattelin, josko se olisi vain taintunut.
Tassuista veivasin pieneen kehoon henkeä, hieroskelin kylkeä ja lykkäsin samalla itkua, kun niin suretti! Ei auttanut muu kuin ottaa jänis mukaan, vieritellä roskapussin päälle ja pistää konttiin.
Kotona mies ihmetteli, miksi minä pirtissä itkua väännän, ja selitin, että kun on jänis peräkontissa. Mies kävi katsomassa ja totesi, että kyllä se kuollut oli, ja lohdutteli, että oli sentään onni, etten ajanut hirven päälle: se olisi ollut aika hankala saada peräkonttiin!
Äänekoski, Sumiaisten taajama, 17 vuotta taksinkuljettajana
Motto: Teen jokaisen kyydin niin hyvin kuin pystyn – ja iloisella mielellä!
“Omat hankalat asiat potkaistaan auton kynnyslautaan ennen kuin istutaan kyytiin. Kiirettä ei tässä työssä passaa näyttää, vaikka monenlaista sattuu ja tapahtuu joka päivä. Yksikään kyyti ei ole ollut samanlainen kuin edellinen tai sitä seuraava. Siksi minä niin tästä työstä tykkäänkin!”
Matkataksat €/km
Ma-pe 06-18
La / aatot 06-18
1-4 henkilöä
ILMOITETTAVA VERTAILUHINTA 10 km + 15min 36,75 €
5-8 henkilöä
Muina aikoina
1-4 henkilöä
5-8 henkilöä
Ennakkotilaus 9,00 €
Odotushinta 1,09 €/min
Avustuslisä henkilöauto 6,90 €, asiakas vaatii erityistä avustamista
isokokoinen tavara/lemmikki 5,00 €
Avustuslisä inva 20,00 € tai
Paarilisä 35,00 €
Kaksi alle 12-vuotiasta lasta lasketaan yhdeksi henkilöksi taksaluokkaa valittaessa.
Kaikki hinnat alv 0%
Kaikissa Keski-Suomen Aluetaksin autoissa käy maksuvälineenä käteisen lisäksi yleisimmät pankki ja luottokortit.
Oman matkasi hinnan voit arvioida taksalaskurilla.