Tuttu ja turvallinen koulukyyti




Joka joulu vuoden kyydissä kulkeneet lapset saivat minulta joulupaketin. Joskus piti viedä paketteja suoraan postilaatikoihinkin, jos joku sattui olemaan joulun alla reissussa. Ja jos olin pakettien kanssa vähänkin myöhässä, lapset jo kyselivät niiden perään. Lahjoina oli milloin mitäkin: piparkakkuja, karkkeja tai pieniä tonttuja.

Joka vuosi annoin myös jonkin muiston koulunsa päättäville, ja keväisin vein kaikki lapset paikalliselle leirintäalueelle jäätelölle ja limsalle. Yhä nämä jo aikuisiksi kasvaneet lapset tulevat juttusille, muistavat ja morjestavat, kun nähdään, vaikka nyt heillä on jo omiakin lapsia.

Raili Linden

Äänekoski, Sumiaisten taajama, 17 vuotta taksinkuljettajana

Motto: Teen jokaisen kyydin niin hyvin kuin pystyn – ja iloisella mielellä!

“Omat hankalat asiat potkaistaan auton kynnyslautaan ennen kuin istutaan kyytiin. Kiirettä ei tässä työssä passaa näyttää, vaikka monenlaista sattuu ja tapahtuu joka päivä. Yksikään kyyti ei ole ollut samanlainen kuin edellinen tai sitä seuraava. Siksi minä niin tästä työstä tykkäänkin!”




Taksalaskuri