Arvokas kuljetus




Erikoisin kyytini on ollut sellainen, että minun piti tovi miettiä, ajanko sen tavara- vai henkilökuljetuksena. Sain soiton edellisenä iltana, että vainajan uurna pitäisi viedä Jyväskylästä Joutsenoon lesken luo. Kyse ei ollut naurunasiasta, joten kyllä minä uurnan lopulta ihan henkilötaksalla saatoin.

Tapio Kuitunen

Äänekoski
17 vuotta taksinkuljettajana

Motto: Matkan varrella elämä on opettanut, että kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia ja niin myös asiakkailta tulevat eurot. Kaikki saavat samaa hyvää palvelua.

“Minun työtapoihini kuuluu mennä aina viisi minuuttia etukäteen asiakkaan pihaan, niin että auto on odottamassa silloin, kun se on tilattu. Pienikin myöhästyminen tuntuu asiakkaasta pitkältä. Asiakkaalla pitää olla luotto siihen, että kyyti tulee silloin kun on sovittu. Soitankin aina ennakkokyydin tilaajille, jos myöhästyn, ettei tarvitse turhaan hätäillä.”




Taksalaskuri