Pysyvä muisto on jäänyt mieleeni 4-vuotiaasta pikkutytöstä, jota kuljetin joitakin vuosia sitten Kuopion keskussairaalalle kolmen vuoden ajan kerran kuussa. Tulimme tutuiksi niin lapsen kuin äidinkin kanssa, ja oli hieno hetki, kun sain hakea parantuneen tytön viimeisen kerran Kuopion keskussairaalasta kotiin.

Silloin hän kysyi minulta, että mitäs me Tapsa nyt tehdään, kun minun ei tarvitse enää käydä sairaalassa? Minä vastasin, että se on paljon parempi niin, vaikka mielelläni olen sinua kuskannut. Infektioriskin takia myös poikani ja vaimoni ajoivat sairaalareissuja silloin, kun minä olin esimerkiksi flunssassa.

Tyttö osti minulle muistoksi nallen ja vannotti, etten anna sitä ikinä kenellekään. Enkä ole antanut. Aikaa on kulunut jo seitsemän vuotta, mutta nalle on siirtynyt nyt jo kolmanteenkin autoon mukanani. Tuossa se istuu mittarin vieressä. Minäkin ostin tytölle muistoksi reppuun pienen nallen, ja aina hän tulee juttusille, kun kylällä näemme.

Tapio Kuitunen

Äänekoski
17 vuotta taksinkuljettajana

Motto: Matkan varrella elämä on opettanut, että kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia ja niin myös asiakkailta tulevat eurot. Kaikki saavat samaa hyvää palvelua.

“Minun työtapoihini kuuluu mennä aina viisi minuuttia etukäteen asiakkaan pihaan, niin että auto on odottamassa silloin, kun se on tilattu. Pienikin myöhästyminen tuntuu asiakkaasta pitkältä. Asiakkaalla pitää olla luotto siihen, että kyyti tulee silloin kun on sovittu. Soitankin aina ennakkokyydin tilaajille, jos myöhästyn, ettei tarvitse turhaan hätäillä.”







Taksalaskuri