Tilannetajua




Minulla ei ole koko uralla tullut vastaan niin hankalaa paikkaa, että olisin tarvinnut virkavallan apua, mutta joskus olen joutunut keskustelemaan asiakkaan kanssa hieman pidempään. Juopuneet ovat usein lähtiessä äreitä ja kovaäänisiä, mutta kun hetken juttelee ihan huumorilla ja on asiasta kuin asiasta samaa mieltä, loppumatkasta ollaan jo kavereita!

Ajan kanssa olenkin oppinut tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja harkitsemaan, mitä kannattaa sanoa. On tärkeää huomioida aina asiakkaan tilanne. Esimerkiksi jokaista jännittää sairaalareissuilla, ja silloin on parasta viedä asiakkaan ajatuksia muualle ja jutella ihan tavallisista asioista.

Liian jyrkkää kantaa ei kannata ottaa, vaan parasta on myötäillä asiakasta sopivasti ja harkita, miten kannattaa milloinkin toimia. Varsinkin pienellä paikkakunnalla on otettava huomioon myös ihmisten yksityisyys, vaikkapa yhteisissä Kela-kuljetuksissa. Silloin mietin tarkkaan, missä järjestyksessä ihmisiä kannattaa jättää eri paikkoihin, jotta intimiteettisuoja säilyy.

Tapio Kuitunen

Äänekoski
17 vuotta taksinkuljettajana

Motto: Matkan varrella elämä on opettanut, että kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia ja niin myös asiakkailta tulevat eurot. Kaikki saavat samaa hyvää palvelua.

“Minun työtapoihini kuuluu mennä aina viisi minuuttia etukäteen asiakkaan pihaan, niin että auto on odottamassa silloin, kun se on tilattu. Pienikin myöhästyminen tuntuu asiakkaasta pitkältä. Asiakkaalla pitää olla luotto siihen, että kyyti tulee silloin kun on sovittu. Soitankin aina ennakkokyydin tilaajille, jos myöhästyn, ettei tarvitse turhaan hätäillä.”




Taksalaskuri